Min dal

Text: Reino Larsson

Nyårsdagen ´2004

 

 

Tornedalen!

Se hur älvens vatten

sakta strömmar förbi,

känner dess puls pumpa i mina ådror.

Betraktar selens spegelblanka ytor

och lyssnar till forsarnas monotona brus,

låter bergens ekon förstärka deras sång.

 

Bländas av vårvinterns vithet

och låter höstens färger

måla mina innersta festsalar.

Söker min mening

i midvinterns omslutande mörker.

Och stärker mitt mod

bland svarta granskogens skuggor,

i månens trollbundna sken.

 

Min dal,

byarnas och slåtterängarnas land,

med öar omgärdade av vattnet.

Höladorna, de grånade,

stå som minnesmärken

över gångna tider.

De steniga hemstränderna,

sandbankarna

och doften av nytjärade träbåtar.

 

Tittar ut över de vida sensommarmyrarna,

deras sumpiga stränder,

som i guld vore de inramade.

Sinnet berusas

när jag känner sommarens ljumma vindar

kela med mitt ansikte.

Midsommarbjörkarna stå hedersvakt

vid dörren till barndomshemmet,

och svalorna ila mitt i bobyggandet.

 

Sitter på min väns rygg - stenen,

vid min älvs strand.

Skvättar med tårna i det blå vattnet

och lyssnar till ljuden

från grannarnas försommarsysslor -

som på silverbricka bärs de över vattnet.

Låter sinnet och min själ

sammansmälta med denna strand,

denna älv - min dal,

Tornedalen!

Laaksoni

Teksti: Reino Larsson

Uudenvuodenpäivänä 2004

 

Torniolaakso!

Katson miten väyläni vesi

hiljalleen ohitseni virtaa,

tunnen sen sykkeen suonissani pumppaavan.

Ihailen suvantojen helmeileviä peilipintoja

ja kuuntelen koskien tuttua kohinaa,

annan vaarojen niiden äänet vahvistaa.

 

Suojaan silmiäni keväthankien kirkkaudelta

ja annan syksyn värittää sisimpäni juhlasalit.

Tutustun itseeni

kaamoksen hiljaisessa pesässä

ja rohkaisen luontoni

mustien hahmojen ympäröimänä

kuutamolla kuusimetsässä.

 

Minun laaksoni,

kylien ja niittyjen maa,

vesien ympäröimät saaret.

Ladot harmaantuneet,

entisajoista muistuttaen.

Kiviset kotirannat, hiekkapakat

ja tervalla suojatut puuveneet.

 

Ne myöhäiskesän laajat vuomat,

niiden rämiskörannat,

ihan kun kullalla olisi kehystetty.

Mieleni kirkastuu

kun tunnen kesätuulen

kasvojani hellästi sivelevän,

juhannuskoivujen

lapsuuskotini ovea koristaen -

pääskysten kiireitä ja pesäpuuhia seuraten.

 

Istun ystävän seljässä - kivellä,

minun väyläni varrella.

Polskutan varpailla sinistä vettä

ja kuuntelen naapureitten varhaiskesän puuhista,

yli väylän, veden kantamia ääniä -

niinkuin hopeatarjoittemella olisi tarjoiltu.

Annan mieleni sekä sieluni

yhtyä tähän rantaan,

tähään väylään - minun laaksooni,

Torniolaaksoon!

~~~~~

~~~~~~~~~~~~~~~~~